Moroskooppi

Tuesday, December 30, 2008

Nalkuttamisen jalo taito

Nykyään kun kakaroita ei enää saa läiskiä remmillä ahteriin tai astalolla alaselkään, joutuu vastuuntuntoinen kasvattaja valitsemaan kasvatuspakkiinsa kaluja henkisen väkivallan valikosta.

Nalkuttaminen on oiva työväline niin lasten kuin sohvaperunankin koulimiseen.

Mutta mutta!

Nalkuttaa voi sitten niin monella lailla. Itse olen aiemmin panostanut paljonkin volyymiin ja ilmaisun graafisuuteen, mutta Linköpingin rautatieasemalla sain oivan havaintoesityksen ruotsalaisen nalkutuskulttuurin hienovaraisesta voimasta. Suomen nalkutuskulttuuri tulee pitkällä perässä.

Nuori neitohenkilö seisoi jutskaamassa toveriensa kanssa siellä Linköpingin rautatieaseman laiturilla.
Hän avasi suklaapatukan kääreen kuunnellessaan keskittyneesti toisen selostusta jostakin ilmeisen tärkeästä asiasta.
Käärepaperin hän pudotti asemalaiturille ilman suurempia elkeitä.

No, alempaa nalkutuskulttuuria edustava olisi saattanut tuolle tokaista, kuten itse olen joskus tullut niin tehneeksi, että EKKÖ SÄÄ SAATANAN TOLLO TAJUA, ETTÄ TOSSA OLIS OLLU
ROSKAPÖNTTÖ IHAN VIERESSÄ?
Ja siihen sitten saattaa saada vastaukseksi, kuten itse olen saanut, että PIDÄ SINÄ, PEDOFIILI, TURPAS KIINNI JA HUOLEHDI VAAN OMISTA ASIOISTAS!

Mutta ruotsalainenpa meni anteeksi pyydellen tyttöjoukkoon ja sanoi, että jos kenellekään ei ole siitä haittaa, niin hänpä kerää tuon roskan maasta ja vie sen roskikseen, kun jollakin lienee ollut niin kiire mennessään, ettei ole ehtinyt sitä sinne laittaa. On sitten kaikilla vähän mukavampi oleskella, kun pysyy paikat siistinä; eikö vaan teistäkin, tytöt, ole kivaa kun on siistiä?

Tytöt tietysti nyökkäilivät kaikki, ja puna nousi sen roskarikollisen poskille. Ruumiinkieli kertoi, että sen moraaliin oli osunut. Semmoinen hintelä ruotsalaismummo nalkutti kuolettavan tarkasti syyllisen sieluun ja veteli vielä myötähäpeät pitkin ystäväpiiriä.

Aina on ilo seurata, kun joku on taitava jossakin.

Sunday, December 28, 2008

Olen ajatellut ruveta nuuskaamaan

Eilen, kun askartelin leikekirjaani omaa sivua Armi Aavikolle ja Danny Lipsaselle, välähti mieleeni, että kaipaan kaiketi uusia harrastuksia.

Ensin ajattelin sijoitusneuvontaa tai larppaamista, mutta niitä kumpaakin on hankala tehdä hetekasta käsin.

Jonkin verran nuorempana harrastelin makkaran kuorien kuivaamista kasviprässissä, mutta se menetti melko pian hohtonsa, ja kesäisin kärpäset kerääntyivät kiusallisesti kammariin, jossa prässiä säilytin.

Mietin kovasti olisiko mitään sellaista Stakesin työryhmää, jolle voisin tehdä passiivista kiusaa, kun ne aina tuntuvat sitä puuhaavan minulle.

Mitä jos rupeaisi nuuskaamaan? Tai kasvattamaan Cannabis Sativaa keinovalossa.

Kumpihan olisi kestävämpää kehitystä. Jonkun ajan päästä niistä saa kumminkin linnaa suurin piirtein saman verran. Olisi jotakin jännitystä elämässä ja pientä harmia niillä perhanan polkkatukilla. Ja pulisonkipaavoilla.