Tuesday, December 13, 2005

Taavetti ja Tiina

Näin joulun lähestyessä mieli hanakasti nöyrtyy pohtimaan omaa riittämättömyyttä.Taas on aika tunnustaa, että veroeuroni eivät tänäkään vuonna riitä kattamaan Björn Wahlroosin kuittaamaa maataloustukea. Siihen tärkeään tehtävään tarvittiin taloyhtiömme A-rapun asukkaitten yhteinen ponnistus.

Laulussa muinoin Taavetti ja Tiina saivat kyydin joulukirkolle varakkaamman naapurin reen jalasten kannoilla. Nykypäivän varakkailla ei ole usein aikaa tällaiseen hempeämielisyyteen, vaan kaupunkimaasturilla losautetaan joululoskat Taavetin ja Tiinan toppatakille.Vaikka siinä hetkessä, kurat silmillä, on suuri houkutus nostaa keskari pystyyn, muistaa nykypäivän Taavetti, että hänen oma riittämättömyytensä on merkittävä osasyy rikkaan naapurinsa ahdistukseen.

Sosialidemokratian kehitysversioon 1.03 sisältyy sanaton lupaus siitä, että omaisuusarvot pidetään vakaina vaikka valtion tuella. Tämä on meidän tapamme tökätä markkinataloutta tikulla silmään, mutta tulemmeko useinkaan ajatelleeksi kuinka hankalaa on omaisuutta nykyisessä byrokratiassa kehittää. Siinä oravanpyörässä on sisarosuudet mietittävä ja monta EU-lomaketta rastitettava. Ei se aina niin helppoa ole.

Onneksi voin nyt Jeesuksen syntymäjuhlaa odotellessa lohduttaa niitä, jotka joutuvat elämään vaurauden kirouksessa: "Luo köyhän niinkuin rikkahan saa joulu ihana".

2 Comments:

Blogger Jari Sedergren said...

Kuten Matti Vanhanen totesi, varallisuusveron poistaminen oli välttämätöntä "omistamisen edistämiseksi". Että ei kyse ole kehityksestä - joka voi mennä kahteen suuntaan - vaan yhdensuuntaisesta menomatkasta, edistyksestä.

2:28 AM  
Blogger Makinen said...

Tässä oikein joutuu pohtimaan yrittääkö yllä merkitty johdattaa blogin virallista sormea osoittamaan suuntaan, johon sitä ei alunperin ollut tarkoitettu.
Ehkä ei kuitenkaan? Saanko olla varauksella samaa mieltä?

9:54 AM  

Post a Comment

<< Home