Mörökölliys ja perkuujätteet

Minusta on kovin herttaista, kun suomalainen sähkömedia - jota julkinen valta ei ohjaa - aika ajoin marssittaa valtakunnan virallisen viisaan selittämään näppärin sanankääntein tuulipukukansalle meneillään olevia ilmiöitä ikäänkuin passiiviin pukeutuneena.

Ja sitten printtimedia - jota julkinen valta ei myöskään ohjaa - peesaa perässä.

Esittämistyylinä niin sanottu käänteis-häkkinen yhdellä kierteellä.

Suora Häkkinen menee siis jotenkin siihen tapaan, että kun sä tulet maailmalta himaan, niin sua ei aina jaksa kauheesti kiinnostaa mitä asiaa kaikilla selkääntaputtelijoille sulle on.

Käänteis-häkkisessä yleissyyttävä sormi kääntyy naapurin kautta lopulta osoittamaan kuitenkin yksikön toista otsaan.

"Tirkistelystä on tullut hyve", tarkoittaa siis ensin sitä, että teidän naapuria alkaa Seiskaa plärätessä oitis ahdistaa, ellei lehdessä lue kenet Matti on sillä viikolla pieksänyt tai puukottanut. Mutta kun se naapuri on sinun sauvakävelykumppanisi, niin kyllä se sinuakin vähän tarkoittaa. Ja minua.

Ensin Saarisen, Himasen, Airaksisen ja nyttemmin Ollilan olomuodossa vertauskuvallinen jakkupuku vittuilee tuulipuvulle, mutta niin markkinamyönteiseen sävyyn, ettei tuulipuku heti huomaa.

"Tietoyhteiskunta on vuorovaikutukseen perustava luovuuden yhteiskunta", sanoi esiajattelun ihmelapsi Himanen ja tuulipuvut taputtivat.
Sitten kun hän sanoi: "Suomessa vallitsee kateuden ilmapiiri, joka helposti tappaa kaiken luovuuden ja uusien asioiden keksimisen. Kutsun sitä termillä portsarin sydän", taputtivat tuulipuvut edelleen, vaikka se tarkoitti, että ainoastaan jossakin muualla ei vallitse.

Aika suoraan se minusta silloin viestitti, että suomalainen sovellus vuorovaikutuksesta ja luovuudesta olisi käydä tunkemassa silakoiden perkuujätteet Lindholmin postiluukusta pelkästään siitä syystä, että niillä on se alle kymppitonnin ajettu Toyota Corolla.

Herttaista minusta on myös, kun nämä viisaat aina sanovat "esimerkiksi Nokia", vaikka tuulipuvutkin tietävät, että siihen lauseeseen sopivaa toista esimerkkiä ei ole näillä halmeilla.

Ja erityisen herttaista on minusta aina silloin, kun filosofit ratkovat talouskehityksen suuria suuntaviivoja. Milloin he tarjoavat kansantalouden tilkkeeksi kulttuurivientiä rock-musiikin muodossa, vaikka tuulipuku aavistaa, ettei näiden kulttuurimenestyjien yhteenkään laskettu liikevaihto vastaa edes keskipienen puusepänverstaan liikevaihtoa.
Milloin kantavana ajatuksena on korvata teknokraatteja humanisteilla yritysjohdossa tai käydä porukalla kohtaamaan mörökölli-ilmiötä. Ja onhan se Kalevalakin nyt julkaistu Yhdistyneissä Arabiemiraateissa.

On se hyvä, että suomalaisyrityksillä on käytettävissä tällainen voimavara. Ja vaikka pää välillä vaihtuu, sanoma on liikuttavan sama.

Tokihan me jo valmiiksi tiedämme, että akateemisessa maailmassa, kirkon työmailla taikka julkisessa hallinnossa työuupumus, kiusaaminen ja mörökölliys ovat tuiki tuntemattomia ilmiöitä.